Sulje
28.01.2021
Jan Altersten on Arvato Financial Solutionsin uusi Toimitusjohtaja 1.1.2021 alkaen. Jan on aikaisemmin toiminut President B2C Finance & Collection Nordics roolissa. Keskustelimme vuoden 2020 opeista ja tulevaisuuden haasteista.

1. Mitkä ovat alaa eniten muokkaavat megatrendit ja muutostuulet? Millaisia haasteita ne tuovat mukanaan?

Softa niin sanotusti syö maailman. Suurin megatrendi liittyy disruptiiviseen (hajottavaan) teknologiaan ja sen muutosvoimaan, jonka keskiössä ovat loppukäyttäjien tarpeet ja tottumukset. Tästä muutoksesta pyrkivät hyötymään sekä vakiintuneet toimijat että disruptioon tähtäävät uudet tulokkaat, jotka usein ovat startup-yrityksiä.

Viimeksi mainittu joukko kasvaa jatkuvasti ja ne luovat jopa kokonaan uusia ekosysteemejä. Monien toiminta on toki vielä lapsenkengissään ja arvon muodostaminen osittain kysymysmerkki. Kehitysvauhti on kuitenkin hurja. Se johtaa tilanteeseen, jossa yritykset kisaavat entistä tiukemmin samoista taidoista ja osaajista. Samalla elävän, monipuolisen ja toiminnalleen selkeät päämäärät asettaneen yrityskulttuurin merkitys korostuu entisestään.

2. Mikä oli keskeisin opetus vuodesta 2020?

Vuosi 2020 osoitti selkeästi, etteivät etätyön ja kotona työskentelyn keskeiset haasteet liity teknisiin laitteisiin, ohjelmistoihin tai ylipäätään kykyyn tehdä työtä samaan tapaan kuin tutussa toimistossa. Jäimme sen sijaan kaipaamaan perinteistä kohtaamispaikkaa. Etätyö osoitti, kuinka tärkeää aito vuorovaikutus sekä kohtaamiset kollegoiden, yhteistyökumppanien ja asiakkaiden kanssa ovat meidän omalle hyvinvoinnille ja luovuudelle. Tätä elävän elämän dynamiikkaa eivät digitaaliset työkalut pysty korvaamaan.

Toisaalta opimme myös sen, kuinka paljon joustavuutta, huolenpitoa ja kunnianhimoa organisaatiosta (ja myös yhteiskunnistamme) löytyy kovan muutospaineen alla. Lisäksi pystyimme pandemiasta huolimatta auttamaan ja luomaan arvoa asiakkaille ja kuluttajille. Monet asiat muuttuvat myös organisaatioissa pysyvämmiksi käytännöiksi, kuten esimerkiksi joustavampi asenne etätyötä kohtaan.

3. Mitkä ovat Arvato Financial Solutionsin omat suunnitelmat? Mitä asiakkaat voivat teiltä odottaa vuonna 2021?

Asiakkaamme odottavat meiltä toimintoja ja palveluja, jotka tuottavat lisäarvoa paitsi heille itselleen myös heidän asiakkailleen. Julkaisemme tänä vuonna uusia käyttäjäkeskeisiä sovelluksia ja päivitettyjä asiakasportaaleja, jotka tekevät taloudellisen tilanteen seurannan ja hallinnan entistä helpommaksi. Tarjoamme myös sellaisia datapohjaisia innovaatioita, joiden avulla asiakkaamme voivat tarjota entistä parempaa palvelua. Näiden uusien ja entistä parempien tuotteiden avulla laajennamme tarjontaamme jälleen uusille toimialoille ja käyttäjäryhmille.

4. Miksi asiakkaiden tulisi valita kumppaniksi juuri AFS?

Meillä on kiistatta kova asiakaslupaus, sillä missionamme on tehdä monimutkaisista asioista helppoja. Samalla haluamme olla luotettava kumppani sekä tukea asiakkaidemme menestystä ja kasvua.

Henkilöstömme käyttää näiden lupausten lunastamiseen kaiken taitonsa, osaamisensa ja intohimonsa yhtiömme jokaisessa kohdemaassa ja toimipaikassa. AFS puolestaan panostaa vahvasti henkilöstönsä hyvinvointiin ja tarjoaa heille työympäristön, jossa voi rakentaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja kuluttajien kanssa.

Englanninkielinen blogikirjoitus lötyy täältä

 

Tilaa uutiskirje!

Liity uutiskirjetilaajiemme joukkoon!

Tilaa sähköinen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa ajankohtaisista asioista, uusista tuotteista ja palveluista, ja tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi.

Ota yhteyttä

Arvato Financial Solutions Suomi